Jouluhitti, vaan ei joululaulu

Yksi Britannian myydyimmistä singleistä ei koskaan noussut listaykköseksi, vaikka edellytykset kaksi-A-puoleisena siihen olisi toisissa olosuhteissa ollut. Whamin Last Christmas -singleä on myyty tähän päivään mennessä pelkästään saarivaltakunnassa huimat 1,8 miljoonaa kappaletta. Menestyksestään huolimatta se ylsi virallisella singlelistalla numerolle kaksi. Eteen kiilasivat ensiksi Frankie Goes To Hollywoodin The Power Of Love ja seuraavalla viikolla Band Aidin Do The Know It’s Christmas. Jenkeissä puolestaan se ei saanut listasijoitusta lainkaan. Jostain syystä single julkaistiin uudella mantereella vain promona, mutta AA-puolella oleva Everything She Wants nousi jenkkiykköseksi ”itsenäisenä” julkaisunaan (b-puolella Last Christmas). Suomen virallisella sinkkulistalla Last Christmas:in sijoitus oli kolmas. Varastettu hitti Näiden kolmen singlen julkaisuhetki ajoitettiin vuoden 1984 loppupuolelle kisaamaan ”jouluykkösen” himoitusta sijoituksesta. Myynnillisesti joulun aika on levybusineksessä vuoden tuottoisin ajankohta. Nimestään huolimatta Whamin Christmas ei ole joululaulu, vaan kertoo parisuhteen päättymisestä. Ei siis mikään ihan uusi juttu biisin aiheena. Raastava voivottelu omasta näkökulmasta laulettuna vetoaa aina. Kappaleen on säveltänyt ja tuottanut George Michael itse. Pian julkaisun jälkeen harras sävelmys päätyi Barry Manilowin korviin. Hän tunnisti Last Christmasissa oman melodiansa. Vuonna 1978 Barry teki Can’t Smile Without You -nimisen hitin. Pian Manilow haastoi Georgen oikeuteen plagioinnista, mutta juttu ei edennyt oikeussaliin asti. Sovittelun tuloksena Last Christmas onkin hyväntekeväisyyssingle, jonka ensimmäisen vuoden tuotot ohjattiin Etiopian nälänhädän uhreille. Myöhemmin George päätti, että jatkotuotot menisivät samaiseen hyväntekeväisyyteen Band Aid -rahaston kautta. Musiikkivideo Kappaleen musiikkivideossa pariskuntatutut tapaavat laskettelun merkeissä. Pääosissa ovat toki George, Andrew Ridgley ja yhtyeen taustalaulajat Pepsi ja Shirley. Yhden pariskunnan miesosassa esiintyy Spandau Balletin basisti Martin Kemp. Myöhemmin Martin avioitui Shirleyn kanssa. Musiikkivideo on kuvattu Sveitsissä Saas-Fee’n hiihtokeskuksessa. Tänäkin päivänä huvittelukeskuksessa on säilöttynä musiikkivideossa nähtyjä taloja ja tarpeistoja. Hienoisena triviana musiikkivideosta voisin mainita,...

Tekstien takaa – osa 2: Nik Kershaw / The Riddle

Kenties kahdeksankymmenluvun erikoisin lyriikka löytyy Nik Kershaw:n The Riddle -laulusta. Nik Kershaw:n kolmas hitti The Riddle on saanut pysyvän aseman kasarimusan ikonisena biisinä. Ehkä syystäkin, vaikka sattumalla on sormensa pelissä. Pop-klassikoksi sen tekee äärimmäinen nokkeluus. Lähdetäämpä purkamaan. Pikkuhiljaa biisimaakari Nik sai jalansijaa musiikkiteollisuuden pyörteissä hiteillään I Won’t Let The Sun Go Down on Me ja Would’t It Be Good. Pian oli aika toisen albumin ja sen nimiraitasinkun ”The Riddle”. Arvuutuskappale oli tietyllä lailla hauska märkä rätti poptähteyteen, businekseen, menestykseen ja kaikkeen pop-maailmaan, mukaan lukien sen tuomaan julkisuuteen. Ironisena itsenään Nik teki kappaleen, jossa lyriikat ovat puutaheinää, mutta kun ne yhdistetään hienostuneeseen melodiaan ja tekniikkaan niin hittihän siitä syntyi. Uskaliasta ja rohkeaa, sanoisin. Near a tree by a river There’s a hole in the ground Where an old man of aran Goes around and around Shakepeareismia vai mitä? Ehei, pelkkää roskaa, sanoi kirjoittaja Kershaw. ”Keksin jotain sanoja ja niitä peräkkäin ikäänkuin runomittaan. Ei biisin sanoissa sen isompaa sanomaa ole”. Yhtenä tausta-ajatuksena Nik Kershawilla oli käyttää sarjakuvista tuttuja teemoja. Tämä näkyy eritoten biisin musiikkivideossa. Otsikko The Riddle juontaa juurensa Batman-viholliseen Arvuuttajaan. Musavideossa päähahmo Nik kulkee kysymysmerkin muotoisessa talossa joutuen ratkaisemaan milloin mitäkin. Viitteitä on niin Albert Einsteiniin, Liisaan Ihmemaassa, Kellopeliappelsiiniin kuin Walt Disneyhin. ”Tarinan” edetessä Nik viittaa aina viisaisiin miehiin. Ne voivat olla keitä vaan ja mistä sadusta tahansa. Värssyjen lopussa Nik sanookin: Wise men save Wise men fighting over you Wise men fold Mutta onko Nik Kershawlla silti ajatus? For a strange kind of fashion There’s a wrong and a right But he’ll never, never fight over you Olikohan puutaheinäksi tarkoitetussa pop-biisissä silti viisauden...

Tekstien takaa – osa 1: Pet Shop Boys / West End Girls

Tarttuvia pimputuksia, koukuttajia syntsabassoja ja kryptisiä tekstejä. Sitä kaikkea on Pet Shop Boys on tarjonnut läpi historiansa. ”Tekstien takaa” -sarjan ensimmäisessä osassa kuuntelemme Petsareiden suurta hittiä West End Girls’iä uudella korvalla. PSB:n lyyrisestä puolesta vastaa toimittaja Neil Tennant. Ehkä siitä johtuen Pet Shop Boysin biisit eivät ole mitä tahansa höttöä, vaan tarkoin mietittyjä runoelmia. Myöhemmin kynätaiteilija on paljastanut ajatuksiaan mistä inspiraatiot ovat (ehkä) kotoisin. Neil oli innostunut esimerkiksi Grandmaster Flash and The Furious Five:n jättitekeleestä The Message. Siinähän ikäänkuin puhutaan taustamusiikin päälle, ja hieman nopeammin kuin normaalissa runojen lausunnassa ei. Tavan otti käyttöön myös Neil Tennant, ehkä peittääkseen olematonta laulutaitoaan. West End Girl’s lyriikat kannattaa myös sijoittaa aikaansa ja kirjoittajaansa. Kahdeksankymmen luvun alku Britanniassa ei ollut ruusuilla tanssimista ja kaupunkilaiset tunsivat sairastuneensa urbaaniin rappioon. Neil aloittaa: Sometimes you’re better off dead There’s a gun in your hand and it’s pointing at your head Tuon tekstin Neil keksi päässään katsottuaan vanhaa James Cagneyn gansterileffaa serkkunsa luona. Girls on pakattua täyteen toisistaan irrallisia tekstirimpsuja, huutaen maailmalle omaa tai ympäristönsä pahaa oloa. We’ve got no future, we’ve got no past Yhtenä kantavana teemana biisin tekstissä on vastaikkainasettelu: Rich and poor, upper class ja lower class, (Lontoon) East End ja West End. Urbaania ympäristöään kuvaillessaan Tennant lausuu: Faces on posters, too many choices. Which do you choose, a hard or soft option? Tuon toteamuksen pystyi aistimaan pahamaineisessa Sohossa. Pääaineenaan historiaa opiskellut Neil nakkaa: From Lake Geneva to the Finland Station Tässä kohtaa Neil viittaa historialliseen junamatkaan, jonka Lenin teki saksalaisten salakuljettamana ensimmäisen maailman sodan aikana Sveitsistä Pietariin. Finland Station on siis Pietarin rautatieasema. Harvinaisemmin kuultu kysymys on: Who do you think you are:...

Rytmin orjana

Grace Jones, tuo jamaikailaissyntyinen näyttelijätär-artisti-laulaja teki 80-luvun puolivälissä merkittävän levyn. Grace Jones oli jo tehnyt näyttelijänä rooleja elokuvissa Conan The Destroyer ja A View To A Kill, vastanäyttelijöinä Arnold Schwarzenegger ja Sir Roger Moore. Laulaja-artististina Grace oli julkaissut jo kuusi älpeetä ennen kuin lokakuussa 1985 näki päivän valon albumi nimeltään Slave To The Rhythm. Pääosaa esitti Miss Grace Jones. Ja mikä albumi se olikaan. Alkuperäisenä tuotantoideana oli tehdä Frankie Goes To Hollywood -yhtyeelle konseptialbumi, jossa olisi ”Relax” ja ”Slave” yhdistettynä kokonaiseksi pitkäsoitoksi. Näin ei tapahtunut, vaikka FGTH alunperin esittikin kappaleen. Kyseinen demo Frankien esittämänä löytyy internetin syövereistä. Konseptialbumi-idea toteutettiin Gracen kanssa. Tuloksena kahdeksan raidan albumi, jonka perusteena on vain yksi kappale lukuisine eri tulkintoineen. Never stop the action Tuottaja Trevor Horn kumppaneineen tekivät ja julkaisivat kokonaisen taideteoksen. ”You can do anything with sound”. Itse älpy on jännän mielenkiintoinen äänikuunnelma, johon ympättiin Paul Morley:n haastatteluja, tunnettuja nimiä tekemään voice over:ta (esim. Lovejoy-näyttelijä Ian McShane), sampleteknikkaa ym., ja siten keksittiin myös ”remix”. Nimikappaleen lyriikat ovat hölyn pölyä, joista suurin osa syntyi teosta studiossa äänitettäessä. Grace Jones vain pyörähti paikalla huohottamassa mikrofoniin ja laulamalla mikkiin lennossa keksittyjä lauseita. Musiikkivallin loihti Trevor studioarmeijansa kanssa. Trevormaiseen tapaan albumia työstettiin yhdeksän kuukautta. Niiden kuukausien aikana Grace oli paikalla yhteensä yhdeksän tuntia. Uskomaton soundi Trevor Horn tunnetaan soundivallien luojana. Mahtavat ja suureelliiset tingeltangelit, vaski- ja kielisoittimet yhdistettynä Fairlight CMI:n kautta ohjelmoituina loivat 80-luvun musiikille upouuden soundin. Aiemmin oman aikansa vastaavia loihtijoita olivat George Martin ja Phil Spector. Soundia siis Trevor loi, mutta kolikon kääntöpuolena oli suuret kulut - niistähän ei levy-yhtiö välttämättä tykkää. Slave-albumin tuotantokulut olivat korkeat, lähes 400 000 dollaria. Joka tapauksessa: Slave To The...