Kesäbiisi: Vamos a la playa

Joka kesä musiikkimaailmassa ponnahtaa pinnalle joku The Kesäbiisi. Joskus ne jäävät elämään ja muodostuvat klassikoiksi.   Vuonna 1983 se biisi oli italialaisduo Righeiran “Vamos a la Playa”. Rennon kepeä ralli, jonka kertosäkeestä mieleen jäi vain hokema vamos a la playa eli suomeksi “Riennetään rannalle”.  Laulun teksti ei kuitenkaan ihan noin kepeältä, lomaan haiskahtavalta ilosta kertonut. Semminkin, kun kappale on laulettu espanjaksi, niin sen sanoma meni suurelta yleisöltä ohi. Carmelo la Biondan ja Stefano Righin tekstissä kyllä rannalle riennetään, mutta ei suinkaan aurinkoa palvomaan. Tuolloin kiirehdittiin katsomaan ydinpommin koeräjäytystä ja sen aiheuttamaa sienipilveä. Lisäksi kappaleen teksteissä huomautetaan, että kannattaa laittaa sombrero päähän, jotta ydinräjähdystä seuraava paineaalto (=tuuli) ei saa katsojan kampausta sekaisin. Biisin lopussa tylysti todetaan, että “mennään rannalle koska meri on nyt haisevista kaloista vapaa ja se hehkuu nätisti jopa pimeässä.” Tällaista hienoa kesäbiisiä silloin kuunneltiin; ja kuunnellaan kyllä vieläkin. Ydintriviaa Ranska suoritti ydinpommikokeita vuosina 1966-96 Tyynellä valtamerellä Moruroan ja Fangataufan alueilla. Ihan 1960-luvun alussa niitä tehtiin vielä lähellä emämaata eli Afrikan puolella Algeriassa. Ydinpommiteknologian tutkijana ja kehittäjänä Ranska oli suvereeni, mutta jäi “mediasuosiossa” Yhdysvaltojen ja Neuvostoliiton jalkoihin. Jo 1950-luvulla Ranska alkoi tehdä teknologiayhteistyötä Israelin...

Police Squad!

Televisiohistorian merkittävin parodiasarja jäi kovin lyhyeksi.    Kahdeksankymmenluvun ensimmäisenä vuotena maailman menestykseen ylsi tulevan supertrion ensimmäinen parodialeffa nimeltään Airplane!. Supertrio David Zucker, Jim Abrahams ja Jerry Zucker (jäljempänä ZAZ) kirjoittivat ja ohjasivat tuon katastrofileffoja parodioineen menestyselokuvan. Telkkariin, ja sarja Airplane-menestyksen jälkeen ZAZ pohti, että voitaisko tehdä televisioon joku sarja. Käsikirjoitusta hiottiin, ja nyt esikuvia haettiin poliisi- ja dekkarisarjoista. Leslie Nielsen tuli kolmikolle tutuksi jo tuon leffan aikana ja häntä pyydettiin uuden sarjan päätähdeksi. Leslie suostui heti. Hän on myöntänyt, että hänellä ja ZAZ:lla on samankaltainen huumorintaju. ABC-kanava osti ensimmäisen tuotantokauden. Sarja sai nimekseen Police Squad!, ja USA:ssa se esitettiin vuonna 1982. Ostaja olisi halunnut sarjaan valmiiksi nauretun nauhan, mutta siihen ei ZAZ suostunut. Erittäin erikoinen sarja Police Squadista tekee erikoisen se, että siihen on turboahdettu huumoria joka puolelle. Teksteissä ja dialogeissa viljellään huumorin toiseksi alinta tasoa eli puujalkoja. Sen alapuolella on enää pieruhuumori. Katsoja saa jo ensimmäisestä kuvasta tuta mistä on kyse. “Police Quad! In Color” - julisti avaus. Värilähetyksiä oli telkkarissa nähty jo yli kymmenen vuoden ajan.  Jokaisessa sarjassa avauskrediiteissä esitellään tietysti päänäyttelijät, mutta heidän lisäksi sarjan vieraileva tähti. Tuo vieraileva tähti saa ikävä kyllä surmansa jo krediiteissä, joten häntä ei nähdäkään itse jaksossa lainkaan. “Vierailijoiksi” oli saatu mm. William Shatner, Lorne Greene ja William Conrad.     Vain kuusi jaksoa Jokaisella jaksolla on kaksi eri nimeä. Avauskrediittien ääni (narrator) kertoo eri nimen mikä ruudussa näkyy. Sarja jäi valitettavan lyhyeksi, vain kuuden jakson mittaiseksi. ABC kertoi lopettamisen syyksi sen, että “tätä ohjelmaa pitää katsoa, eikä siksi sovi amerikkalaisille”. Tuo pitää erinomaisen hyvin paikkansa, sillä ohjelmaa pitää todellakin katsoa löytääkseen kaiken siihen ympätyn huumorin. Ei siis voi vain syrjäsilmällä...

Abbaa helvetistä

Saksalainen propaganda oli vaikuttavaa. Niin oli 80-luvulla saksalainen Propagandakin.   Länsi-Saksassa vuonna 1982 alkunsa saanut Propaganda teki todella voimaannuttavaa syntsapoppia. Tai ei ihan poppia, melkein anarkistista poppia. Tässä kohtaa kannattaa muistaa L-Saksan musiikki-ilmaston vaikutus suuriin artisteihin, kuten David Bowieen ja Queeniin. Düsseldorfista Lontooseen Musiikkitoimittaja ja juuri perustetun levy-yhtiön (ZTT Records) kolmas omistaja Paul Morley kiinnitti Propagandan talliinsa. Tuolloin kvartetti oli vasta trio: Ralf Dörper (ex-Die Krupps), Andreas Thein ja Susanne  Freytag. Kohta kohtalo toi mukaan neljännen, nyt uskaliaan muusikon Michael Mertensin. Hän taas puolestaan veti mukaansa viidennen jäsenen, Claudia Brückenin. Dr Mabuse Fritz Langin kuvitteellinen hahmo, Tohtori Mabuse oli yhtyeen ensimmäinen tekele uudessa ympäristössä. Biisin teon yhteydessä “musiikilliset erimielisyydet” nousivat tapetille. ZTT:n talouspäällikkö Jill Sinclair pyysi, että Andreas Thein voisi pakata laukkunsa ja suunnata takaisin kotiin. Näin tapahtuikin. Viisikosta nelikoksi jalostunut Propaganda jatkaisi historian tekemistä. Melkein lentoon Uusi nelikko-Propaganda pääsi esille Top Of The Popsissa, musiikkijulkaisuissa ja muuallakin, mutta levy-yhtiön vähät kädet tuottivat harmia. Frankie Goes To Hollywood oli juuri kuuminta hottia, joten levyn tekoon ja markkinoimiseen ei vaan riittänyt tekijöitä. Tuottajana Propagandan äänitteillä oli Stephen Lipson apurinaan Andy Richards. Paul Morleyn aika meni keksiessään juttuja Frankielle. Lipson ja bändi sai kuitenkin aikaan mitä erikoisemmalta kuulostavan ensilevyn nimeltään A Secret Wish. Huisaa soundihurjastelua ja sopivan lakonisia lyriikoita albumin biisit sisälsivätkin. Brittilehdistö kuvaili Propagandaa “Tämä on Abbaa helvetistä”. Vielä samana vuonna ZTT julkaisi remix albumin Wishful Thinking, jossa soundeja oli ruoskittu vielä kovempaan tempoon.  Yksinä kirsikkoina kakussa on se seikka, että sinkkujulkaisut p:Machinery pääsi soimaan Miami Vice:n jaksossa The Fix ja Jewel (The Duel:n remix) jaksossa Theresa. Sit hajosi Oliko markkinoinnin puutteen, raha-asioiden epäselvyyksien, epäoikeudenmukaisen levytyssopimuksen syytä vai mitä, niin...

Taustalta esiin, Paul Rutherford

Frankie Goes To Hollywoodin hajottua vuonna 1987 taustalaulaja, bilettäjä ja tanssija Paul Rutherford ehätti soolouralle ennen muita.    Liverpoolissa syntynyt Paul teki musaa jo ennen Frankie:ia The Spitfire Boys’ssa, mutta FGTH:ssa hän pääsi varsinaisesti maailman tietoisuuteen. Nuoruusvuosina hän opiskeli liverpoolilaisessa taidekoulussa, jonka kampusalueen kämppiksenä hänellä oli Dead Or Aliven kasvomies Pete Burns. Frankie hajosi sisäisiin ristiriitoihin vuonna 1987 ja kaikki pitivät itsestään selvänä, että kohta laulaja Holly Johnson tekisi omaa materiaalia. Hän ja levy-yhtiö kuitenkin riitelivät levytyssopimuksesta oikeusasteissa hyvinkin kauan. Ei mennä nyt siihen sen enempää. Sooloälppäri Oh World Rutherford teki levytyssopparin Island Records -ryhmään kuuluvan 4th & Broadway -yhtiön kanssa. Se oli varsin arvostettu rb/funk/soul-musan julkaisuiden ansiosta. Paul ei itse ole varsinainen muusikko, mutta hän sai rinnalleen varsin osaavia tekijöitä. Sooloälppäriä olivat tekemässä Dave Clayton ja Joe Dworniak ja sekä toinen pumppu, parasta ABC-ryhmää, olevat Martin Fry ja Mark White.    Levyn menestys oli kuitenkin vaatimaton. Ensimmäinen sinkkujulkaisu housebiisi Get Real sai kyllä MTV Europessa esitysaikaa, mutta korkeimmaksi listasijoitukseksi jäi 47. Lisäksi BBC julisti biisin pannaan - syyksi ilmoitettiin sen acid-myönteisyys. Tästä syystä itse pitkäsoittoa ei julkaistu Briteissä lainkaan. Kaksi muuta sinkkuirroitusta olivat I Want Your Love ja albumin nimibiisi. Paul kertoo seuraavaa - Se (1989) oli kyllä itselleni varsin hankalaa aikaa. Silloinen kumppanini oli jo sairaalahoidossa, ja oma aika meni enimmäkseen siellä. Samalla puuhasteltiin tämän levyn kanssa. Se oli raskasta ja muille varmasti epämieluisaa aikaa. Ehkä se levyltä jotenkin paistaa läpi. Tunsin, että hukkaan ammattilaisten aikaa ihan turhaan, Rutherford muistelee.  Paulin kumppani menehtyi aika pian ja Rutherford vetäytyi julkisuuden pyörteistä pitkäksi aikaa. Pieniä 2000-luvun levytysjuttuja lukuunottamatta hän viettää onnellista aikaa kotonaan Uudessa Seelannissa. Sokerina musavideo toisesta sinkkujulkaisusta....