BLOGIARKISTO

Biisin takaa: Getting Away With It

27.06.2017

Superbändi jäi Unholaan. KasariKlässiks nostaa sen sieltä takaisin.

New Orderin voimahahmo Bernard Sumner oli hieman vaivaantunut 80-luvun loppupuolella, kun muu yhtye ei ollut täysin samaa mieltä Bernardin kiinnostuksesta tehdä hieman tanssittavampaa elektronista musiikkia. Bernard Sumner ajatteli suunnata hetkeksi soolouralle.

Sooloilu muuttuikin yhteistyöprojektiksi nimeltään Electronic. Partneriksi valikoitui entinen The Smiths-kitaristi Johnny Marr - varsin erikoinen nimi liitettäväksi New Orderin keulakuvan yhteyteen. Yhteistyö kasvoi vielä petshop-pojalla Neil Tennant. Getting Away With It oli ensimmäinen Electronicin julkaisema single ja melkoisen hyvin menestyikin.

Irvailevaa lyriikkaa

Kappaleen tekstin kirjoitti Marr-Sumner-Tennant -kolmikko. Julkaisun virallisissa krediiteissä käytettiin pseudonyymejä. Tarinan mukaan tekstitylytyksen kohteena on Morrissey eli Marr:in kumppani, jonka kanssa sukset Smitheissä meni ristiin.

Tuotanto

Kolmikko myös tuotti singlen yhdessä. Soitantaan mukaan värvättiin kovia nimiä, sillä rumpuja biisissä paukuttaa ABC:n David Palmer ja jousisovituksen on tehnyt Grammy- ja Oscar-voittaja Anne Dudley. Koskettimia soittaa toinen petshop eli Chris Lowe. Näistä aineksista ei voi huonoa jälkeä syntyä. Biisi kuulostaa kyllä niin neworderilta, abclta tai petshopilta kuin olla voi. Levyn kannet loihti Peter Saville, kuinkas muuten.

Hetki historiassa: Täpärä pelastuminen
Video tappoi radiotähden, osa 3
Kasari Klässiks