Kolme minuuttia jotka nostivat Australian ja INXS:n lopullisesti maailman kartalle.

Pitkään kypsynyt aussieyhtye INXS sai jackpotin Need You Tonight -biisillään. Yhtyeellä oli pienoisia hittejä jo plakkarissa, mutta eka sinkkujulkaisu yhtyeen kuudennelta Kick-albumilta vuodelta 1987 räjäytti pankin.

Biisin syntymä ja anatomia

Kosketinsoittaja-säveltäjä Andrew Farriss on kertonut, että maagisen biisin ja varsinkin sen riffin idea alkoi taksimatkasta. Tai taksia odottaessa matkustaakseen lentoasemalle ja sieltä edelleen Hong Kongiin. Hän pyysi taksinkuljettajaa odottamaan hieman, kunnes käy vielä huoneessaan. Tunnin odottelun jälkeen taksikuski oli jo tuskastunut, mutta Andrew palasi autoon. Nyt mukana oli Need You Tonight:in demonauhoitus.

Itse biisissä on ensimmäistä kertaa yhtyeen historiassa käytetty sekvensseriä, syntsaa sekä useita rumpu- ja kirkkaita kitararaitoja. Biisi on paljon velkaa Nile Rodgersille ja hänen tunnusomaiselle kitarointiriffeilleen. Ei säveltäjä Andrew sitä kielläkään. Rummuissa hakataan säälittä virvelinä kakkosta ja nelosta, tunnusomaisena biisille on koukuttava vanneisku. Väristyttävä funkrock-biisi vailla vertaa. Kun koukuttavaan ja syövereihin vievään rytmiin yhdistää Michael Hutchencen laulun… lopputulos on jotain häikäilettömän seksuaalista. Ja kun Mel Gibsonin ja Jon Bongiovin risteymä vielä rääkäisee: ”I’m lonely”, niin johan kostuu paikat.

Tragedia

Kylie Moniguen kanssa seurustellut yhtyeen laulaja Michael Hutchence teki itsemurhan hotellihuoneessa marraskuussa 1997. Se lopulta pysäytti australialaispoppoon nousujohtoisen uran kenties maailman suurimmaksi yhtyeeksi.

Kuunteluvinkkinä upea Julian Mendelsohnin tekemä remix

 

Biisin takaa: Fight The Power
Erään tytön kasvutarina