Steve Strange poseeraa toisena oikealta. Oikeassa reunassa Midge Ure (Ultavox) ja vasemmalla Dj Rusty Egan.

Seitsemänkymmenluvun kääntyessä uudelle vuosikymmenelle Britanniassa syntyi jälleen uusi aalto, jonka vaikutus näkyy vielä tänäkin päivänä - niin musiikissa kuin muodissakin. Hyvät naiset ja herrat: tervetuloa takaisin uusromanttiselle aikakaudelle.

1970-luvulla eli voimakkaasti progressiivinen rock ja sille ” vastaiskuna” glam rock. Monesti muuten ” vastaiskut” ovat joko oikeita vastaiskuja vallitsevaan tyyliin tai muuten vain jalostuneempia, uudistuvia teemoja ajan sykkeessä; ei siitä nyt sen enempää. Glam rockille vastaiskun teki puolestaan punk ja punkille taasen ” new romantics wave” .

Briteissä elettiin tuolloin (poliittisestikin) hyvin kummallista aikaa; se kannattaa muistaa.

Uusromanttisuus oli alun perin hyvin pienen piirin harrastus. Ryhmä lontoolaisia nuoria, jokseenkin työttömiä ja turhautuneita nuoria miehiä ja naisia, päättivät ottaa uudeksi muotisuunnakseen koristella itsensä huomiota herättävästi. He pukivat ylleen käytettyjä, joskus revittyjä riepuja mitä kirpputorit, roskalaatikot tai äidin vaatekaapin muinaismuistot vaan tarjosivat. He myös tykkäsivät rikkoa sukupuolisuuden ja seksuaalisuuksien rajoja tavalla, joka tänään on arkipäivää.

Tiskijukka Rusty Egan ja kaverinsa Steve Strange ryhtyivät enemmänkin toimeen ja perustivat paikallisen bordellin alakertaan pienen Billy’s-klubin Lontoon Sohossa, joka oli auki vain tiistaisin. Sinne olivat tervetulleita nämä itseään etsivät, taidesuuntien opiskelijat ja maailmaa vihaavat angstiset kanssanuorukaiset niin bilettämään kuin seuraa hakemaan. Billy’s klubilla kävi sellaisia nimiä George O’Dowd, Marilyn, Dj Jeremy Healy ja Siobhan Fahey.

Billy’s paikka kävi kuitenkin pieneksi, joten Rusty ja Steve päättivät pystyttää uuden klubin Covent Gardeniin nimeltään Blitz.

Niin Billy’ssä kuin Blitz:ssä soitettiin Rusty Eganin valitsemaa, aikanaan outoa musiikkia: Kraftwerk, David Bowie (ml Bowie-iltamat), Roxy Music ja Giorgio Moroder. Rustyn ja Steven valitsema musiikkityyli houkutteli paikalle myös Spandau Ballet’in tyyppejä (joista tuli pian housebändi), Fad Gadgetin ja Daniel Millerin (Mute levy-yhtiön perustajan), Perri Listerin (Hot Gossip), Martin Degvillen ja Tony James’n (Sigue Sigue Sputnik) ynnä muita. Brittiläinen, aina hanakka, lehdistö huomioi uuden tyylin ja klubiskenen. Lehdistö keksi tyylisuunnalle työnimen: New Romantics.

Erityisesti lehdistö ja Blitzille jonottavat ihmiset panivat merkille ovimiehenä toimineen Steve Strangen tyylin valita väkeä sisälle. Keekoileva Steve kävi katsastamassa jonoa, ja lähinnä poimi sieltä liian tavanomaiset kansalaiset pois muiden tieltä. Urbaanilegenda kertoo myös, että Steve Strange passitti muudan Mick Jaggerin muualle, koska ”hän oli liian ruma” . Myöhemmin Steve on sanonut, että ”tupa oli täynnä, joten en voinut ottaa häntä sisään jonon ohi, mutta hänet päästettiin kuitenkin sisään keittiön ovesta” . Mikä on totta mikä ei, Mick itse voisi paljastaa totuuden tässä asiassa.

Uusromantiikkaan, Steve Strangeen, brittiläisen synthpopin juuriin ja muihin asiaan liittyviin haaroihin palataan näillä KasariKlässiks-sivuilla vielä moneen kertaan.

Maailman paras pop-levy
Mustaa juhlaa