Juttusarjan kolmas osa, Zang Tuum Tumb.

Levy-yhtiön tarina aloitetaan vaikkapa lounaspöydästä. Island -levy-yhtiön pomo Chris Blackwell ehdotti kultapojalleen Trevor Hornille, että ostaistko heiltä studion ja perustaisit oman levymerkkisi.  Ehdotus tuli toki Chrisiltä, mutta ajatuksen äiti oli Trevorin tyttöystävä ja pian-vaimo Jill Sinclair.

Zang Tuum Tumb perustettiin vuonna 1983 ja osakkaina olivat Trevor, Jill ja (ex-NME) musiikkitoimittaja Paul Morley.

Tehtäväjako oli seuraava: Trevor tuotti ja vastasi musiikillisesta lopputuloksesta.  Paulin tehtävänä oli markkinointi ja Jill oli talouspäällikkö. Kaikkea sentään ei kolmikon tarvinnut yksin tehdä, sillä Island toimi levyjen jakelijana. ZTT ei siis ollut indie-label termin varsinaisessa merkityksessä.

Levy-yhtiön nimi on Paul Morleyn keksintöä. Tai oikeammin se on johdettu italialaisen futuristin Filippo Tomasso Marinettin äänirunosta Zang Tumb Tumb, joka jäljittelee hänen mukaansa konekiväärin ääntä.

Studioarmeija

Kaiken tuotannon takana oli Trevor Hornin näkemys, miltä popin pitäisi kuulostaa. Hän halusi, että (hänen) parempi pop kuulostaisi Kraftwerkin ja Vince Hillin sekoitukselta. Jo The Lexicon Of Love (ABC) ja Dollar -tuotantojen aikana hän oli kerännyt studioon luottokavereita. Omaan studioon hankittiin viimeistä huutoa olevia laitteita ja tekniikoita. Tämän studiojoukkueen nimi on myös The Art Of Noise. Kokoonpanojen vuoksi syntyikin käsittämättömän hienoja teoksia ja ns. Horn-soundia.

Trevor Hornin tuotantotapa unelmiensa toteuttamiseksi oli varsin kallista puuhaa. Jill Sinclair kuitenkin piti talouden kunnossa aika roisillakin otteilla (= artisti maksaa).        

Paul Morleyn merkillinen markkinointi

Toimittajataustainen Morley halusi markkinoida levyjä omintakeisesti - hyvin eri tavalla miten alalla yleensä toimittiin. Kaikki ZTT:n julkaisut olivat visualisuudessaan nerokkaita. Hän täytti kaikki mahdolliset painopinta-alat oudoilla sloganeilla, runoilla ja kuvilla. Sama tyyli jatkui lehtimainoksissa.  Eikä Morleyn nerokkuus siihen vielä loppunut, sillä levyt saivat jatkoa oheistuotemyynneillä. Musiikkitoimittajana hän tiesi kuinka lehtiin saadaan ujutettuja juttuja yhtiön artisteista. Hän laati itse uutisia ja laittoi erilaisia huhuja liikkeelle. Tämä tunnetaan alalla hypenä.

Maximointia

ZTT tehtaili singlejulkaisuista lukuisia kaksitoistatuumaisia remixejä. Sen mahdollisti kaksi seikkaa: teknologian tuoma mahdollisuus ja levy-yhtiön avoimet shekit. Seitsen- ja kaksitoistatuumaisten mustien vinyylien lisäksi ZTT tehtaili niistä kuvalevyjä, kasettisinglejä (cassingle, singlette) ja pian cd-maxeja. Eri formaateissa julkaistut biisit olivat lähes aina eri mixauksia kuin muissa samaa nimeä kantavissa versioissa.

Jill Sinclair laati sopimukset artistien kanssa. Esimerkiksi Frankie Goes To Hollywoodin kanssa tehdyssä sopimuksessa lukee myyntituotoista seuraavaa: 13% UK:ssa ja 11% ulkomailla myydyistä levyistä. Näistä vähennetään tuotantokustannukset, joka on 5 % tuotoista.

Bändille, tai itse asiassa FGTH Oy:lle, jäi 6-8%. Uskoakseni länsi-saksalaisen Propagandan soppari oli samansisältöinen.   

Remixaaja paljastaa
Kummalliset levy-yhtiöt 2/3: Factory