mennessä Kinmo | 12.05.2016 | Blogit
Eli kun Depeche Mode kypsyi nykyisiin mittoihinsa. Vuonna 1986 syntsapopin maailmasta kuului kummia. Aiemmin helpohkoja popralleja suoltaneet Basildonin pojat julkaisivat mustan puhuvan älppärin nimeltään Black Celebration. Se on muuten ainoa Depeche Moden pitkäsoitto, jolta löytyy samanniminen kappale. Kun muu popmaailma muuttui entistä kiiltokuvamaisemmaksi ja artistit pastelliväristen asujen vaateripustimiksi, Depeche Mode veti ylleen mustat nahka-asut. Tuon ansiosta Depekki-fanit pukeutuvat edelleen mustiin ja lakkaavat kynsiä samalla värillä. Depeche Modea pidettiin erheellisesti goottirokkareina ennen kuin suunnalle oli edes nimeä. Oma osansa on toki Anton Corbinjilla, joka tästä alkaen vastasi yhtyeen visuaalisesta, kovin mustavalkoisesta ulkoasusta. Black Celebrationilla on peräti neljä Martin Goren laulamaa biisiä. Albumin mannerlaatan kokoiset syntsamatot ja runsaat, välillä omituiset, samplet olivat alkurytinää pian stadionin kokoiseksi kasvavan nelikon polulla. Black Celebration oli Depeche Modelle merkkipaalu. Tuosta albumista lähtien he olivat jokaisilla tulevilla julkaisuillaan erilaisempia kuin edelliset älppärit. Tosin mustasta, otsaan lyödystä stigmasta he eivät ole vieläkään päässeet eroon - ja ehkä hyvä niin. Basildonin pojista oli kasvanut...
mennessä Kinmo | 12.05.2016 | Blogit
Maaliskuun seitsemäs, vuonna 1983, julkaistiin erinomaisen outo, vallankumouksellinen musiikkikappale. Jokseenkin oudon levy-yhtiön Factory Recordsin katalookinumerolla FAC 73 ilmestyi sittemmin popmaailman klassikkolevyksi ylennyt New Orderin Blue Monday. Bernard Sumner ja Peter Hook ovat avoimesti myöntäneet ottaneensa vaikutteita Blue Mondayhin niin Giorgio Moroderilta, Kraftwerkiltä kuin Ennio Morriconelta. Factoryn pyrkimys irtautua markkinavoimista ja tehdä musiikkia ilman sen suurempaa bisnestä huipentui Blue Mondayn ensipainokseen. Peter Savillen suunnittelema tietokoneen lerppudisketin näköinen kansi oli tuotantokuluiltaan niin kallis, että jokainen myyty lätty tuotti yhtiölle 10 penceä tappiota. Yhtye ensiesiintyi huippusuositussa Top Of The Pops -listaohjelmassa, livenä. Blue Monday kuulosti tavattoman kamalalta, koska studion saundimaailma teki orkesterille tepposen. Yleensä TOTP-esiintyminen tarkoitti kymmenen pykälän hyppyä myyntilistoilla, mutta New Orderille kävi päinvastoin. Silti, Blue Monday on maailman myydyin maxisingle. Osin siksi, että se on julkaistu useaan otteeseen (1983, -85, -88 ja 1995). Jos KasariKlässiks julkaisisi oman Top 5 -listan maailman parhaimmista biiseistä, Blue Monday nappaisi siitä pari sijoitusta...
mennessä Kinmo | 06.05.2016 | Blogit
Kesäkuun 10. päivä anno 1984 brittiläinen levy-yhtiö ZTT julkaisi Frankie Goes To Hollywoodin toisen singeljulkaisun nimeltään Two Tribes. Seitsentuumaisen singlen lisäksi levykaupan hyllyille ilmestyi biisistä tehty maxiversio. Tai oikeastaan seuraavien viikkojen aikana useitakin eri remix-versioita, mutta siitä lisää hieman jäljempänä. Tuottaja Trevor Horn keksi oikeastaan vahingossa tehdä useita erilaisia versioita yhdestä ainoasta kappaleesta ja levy-yhtiönsä toinen perustaja Paul Morley keksi kaupallistaa eri versiot erillisinä maxisingleinä. Studiosta levykauppaan Alun perin Frankien toisen sinkun piti olla Slave To The Rhythm seuraten huikeaan menestykseen yltänyttä Relax-esikoislevyä. “Lennossa” toiseksi biisiksi Horn valitsi kuitenkin melkoisen raakileelta kuulostaneen Two Tribesin. Myöhemmin Trevor Horn julkaisi kokonaisen Slave To The Rhythm ““konseptiälppärin Grace Jonesin kanssa. TT:n äänitys oli suhteellisen nopea toimenpide, mutta Trevor kun tykkäsi käyttää aikaa (ja valtavasti rahaa) timantin hiomiseen niin, että keväällä 1984 julkaisuajankohta vaan siirtyi koko ajan eteenpäin. Markkinointivelho Paul Morley sen sijaan oli jo varannut koko sivun ilmoituksia tunnetuista alan lehdistä kuten New Musical Expressistä ja Melody Makerista. Mainostilat oli varattu ja ne piti sitten täyttääkin jollain. Morley ei voinut käyttää totuttuja “Out Now” tms sloganeita vaan keksi aivan omat. Tämä markkinointikikkare syntyi siis vahingossa. Mainoskuvina käytettiin mm. yhteyeen jäseniä sonnustautuneena joko amerikkalais- tai neuvostouniformuihin. Loistavana sisällöntuottajana Paul Morley keksi omia morleylismiään, kuten “Only bullets can stop the now” tai muuta väkivaltaista, shokeeraavaa tai sotaisaa jargonia. Teemaa vahvistaakseen sinkkujulkaisujen kansissa ja mainosmateriaalissa käytettiin esim. Ronald Reaganin, Konstantin Tsernenkon ja Leninin kuvia. Itse biisi Two Tribes on jännittävä sekoitus amerikkalaista funkia ja neuvostoaikaista sinfoniaa (vrt. Yes / Owner Of A Lonely Heart). Trevor Hornilla oli käytössään viimeistä huutoa olevat moniraitastudio, sekvensseri ja sampleri. Jo kappaleen perusversio on turboahdettu pakkaus monitasoista musisointia, johon...
mennessä Kinmo | 28.04.2016 | Blogit
Otsikosta voitaneen olla yhtä mieltä kaikki. Mikähän siinä kasarissa on sitten niin muisteltavaa ja miksi se on “pinnalla”? Näistä lähtökohdista voitaisiin aiheen purkaminen aloittaa. Keskustelin Yleisradion kahvilassa toimittaja Susanna Vainiolan kanssa juuri ennen kuin YLE alkoi esittää “Paluu 80-luvulle” reality-sarjaa monien muiden ohjelmien tukiessa Ylen omaa tuotantoa. Susannan mielestä “meidän sukupolvi on nyt siinä iässä, että on aikaa muistella omaa nuoruuttamme”. Okei. Ihan hyvä selitys sekin. Totta on, että kasvettuamme näihin mittoihin ja ikälukuihin ns. elämän kiirevuodet ovat tasaantuneet ja on mahdollisuus muistella menneitä. Itse lisäisin syyksi myös internetin. Viimeisen kuluneen 10-15 vuoden aikana internet on kasvanut erilaisilla, nyt ikonisilla, palveluilla. Lisäksi tietokoneet ja internet-yhteydet ovat halventuneet ja nopeutuneet käsittämättömällä vauhdilla. Muistojen palauttamisesta mieliimme suurimpia syitä ovat Napster (jo edesmennyt), YouTube ja Spotify sekä mp3-formaatti… oman lisänsä tuo Yleisradion Elävä Arkisto. Varmasti hyviä välineitä nostalgisointiin ovat nuo kaikki. Tämän KasariKlässiks-palvelun tuottajana olen tottakai hyödyntänyt kaikkia internetin mahdollistamia tapoja. Yksi voimakas työkalu on sosiaalinen media eli some. Somessa kaikki ovat tasa-arvoisia. Olen törkeästikin ottanut yhteyttä 80-luvun suuriin nimiin niin fanina kuin toimittajana. Olen yllättynyt siitä vastaanotosta, johon pyyntöihini on vastattu. Kysymykseni ovat olleet aika triviaaleja, esim. uteluita levytyssopimuksista ja kanssamuusikoista. Osa toki on salassa pidettävää tietoa, mutta suurin osa kerrottavaksi tarkoitettuja. Juuri noita kerrottavaksi tarkoitettuja trivia-infoja tulee tässä palvelussa näkymään ja paljon. Sen verran avaan kaappini ovea ja paljastan, että en ole kertaakaan palannut kahdeksankymmentäluvulle, koska en ole sieltä vielä poistunutkaan. Kinmo Say Enjoy! Kimmo Wirén Päätoimittaja...
