BLOGIARKISTO

Biisin takaa: 19

04.02.2018

Vuonna 1985 verrattain tuntematon tiskijukka ja tuottaja teki merkkiteoksen

Englantilainen Paul Hardcastle selasi lehdestä illan televisio-ohjelmia ja kiinnostui yhdestä Vietnamin sodasta kertovasta dokumentista nimeltään Vietnam Requim. Hän äänitti dokkarin VHS-kasetille ja ajatteli jo silloin ammentaa siitä biisin.

Tuotos lähti liikkeelle kun hän illan tunteina studiossaan laittoi videon pyörimään ja Linn-rumpukoneella tapaili sopivia rytmejä. Seuraavien päivien aikana Paul lisäili muitakin soundeja. 

Emulator toi kertsin

Jo viikon verran oli Hardcastle tahkonnut uuden biisinsä soundimaailmaa tajuten että jotain kuitenkin puuttuu. Nimittäin kertosäe ja toivottavasti koukuttavakin sellainen. Paul vuokrasi Emulator-nimisen vimpaimen, joka oli ensimmäisiä syntetisaattoreita jolla voi muokata sampleja. Hän raapi päätään ja mietti mikä olisi tämän biisin varsinainen aihe ja juju. Sehän oli tietysti amerikkalaissotilaiden sangen nuori ikä.

Paul Hardcastle vei dokkarin kertojan Peter Thomasin ja muiden ohjelmassa esiintyvien ääniä emulaattoriin. Niitä pystyi muokkamaan syntsan koskettimilla. Koskettimille päättyi myös sana yhdeksäntoista. Teetauon jälkeen Paul äkkäsi, että sehän se koukku ja kertsi onkin.

Taideteos ei ollut vielä valmis - kuorrutus puuttui. Niinpä Hardcastle lisäsi vielä naislaulajan äänen kertosäkeeseensä ja orkestraalia soitantaa. 

Levy-yhtiö uskoi menestykseen

Paul Hardcastle itse ei uskonut uuden kappaleensa menestykseen, koska hänen aiemmat tekeleet eivät juurikaan päässeet lentoon. Levy-yhtiö Chrysalis kuitenkin näki levyn potentiaalin. 19 oli kuitenkin varsin erikoinen tekele, mutta sai soittoaikaa varsinkin Radio Lontoossa, jonka suosittu aamujuontaja Tony Blackburn soitti kaksitoistatuumaisen promolevyä ohjelmissaan.

Telkkarin Neloskanava teki “ensi viikolla” julkaistavasta erikoisesta pop-levystä jopa uutisen. Osui sattuvasti kun sodan päättymisestä tulisi kuluneeksi 10 vuotta.

Musiikkivideo ja valtaisa menestys

Levy-yhtiö pyysi dokkarin tekijöiltä, josko he voisivat loihtia materiaalistaan biisiin musiikkivideon. Shokeeraava biisi oli valtaisa menestys, joka ylsi peräti 13 maan listoilla ykköseksi, myös Suomessa.

Levymyyntiä vauhditettin, kun Paul mixaili hitistä lukuisia maksiversioita.

BBC:n ykkösmusaohjelma Top Of The Pops toki halusi biisin esittää, mutta pelkäsi sen esityksen olevan yhtä tylsä kuin Harold Faltermayerin esittämä Axel F. Mies ja syntikat eivät kovin menevältä esitykseltä vaikuta. Paul tiedosti haasteen ja lisäsi esitykseensä kuvitettua materiaalia. BBC:ssa huokaistiin helpotuksesta. 

Tuottajista artisteja

Paul Hardcastlen menestys poiki seuraajia. Tiskijukista alkoi tulla artisteja. Uudenlainen ja yksikertainen tapa loihtia hittejä miellytti kotistudiossaan nyhjääviä musanörttejä. Tim Simenon ja Norman Cook esimerkiksi ovat paljosta Paulille velkaa. 

Hetki historiassa: Kiina avautuu
Tekstin takaa: The Hitler Rap
Kasari Klässiks