BLOGIARKISTO

Pomo tunnelissaan

06.06.2020

Bruce Springsteenin kahdeksas studio-LP on tunteiden vuoristoradalla.

The Boss nousi valtavaan maailmanlaajuiseen suosioon Born In The USA (1984) ja sitä seuranneen Live 1975 - 85 -viitoislivelevyn ansiosta. Tuollainen menestys ja pyöritys oli rockin superstarallekin melkoinen kokemus. Oli uudelleen arvioinnin paikka. Tunnel Of Love (1987) syntyi näistä lähtökohdista.

Välirikko vaimon ja kelirikko E-bändin kanssa

Bruce oli ensimmäisen vaimonsa Julianne Phillipsin kanssa ollut naimissa pari vuotta, mutta kaikki ei tuntunut olevan kohdallaan. Lopulta avioero astui voimaan vuonna -89.

Springsteen tunsi halua ottaa etäisyyttä myös E Street -luottobändiinsä eikä jatkaa ihan samaa levytys/keikkarataa, jota oli jatkunut yli kymmenen vuotta.

Lemmen tunneli

Tunnel Of Love -älpy on pehmeämpää, ehkä balladimaisempaa rockia kuin mitä Brucelta oltiin totuttu kuulemaan. Aina hänen tekstinsä ovat olleet koskettavia ja henkilökohtaisia, mutta nyt biisien työstötapa oli hieman eri. Bruce väkersi sävelmiä paljolti syntetisaattorin ja rumpukoneen avulla omassa rauhassa. Tuo kombo kuuluu lopullisessa muodossa levylläkin.

Levyn teossa oli kuitenkin mukana paljon hänen bändikavereitaan ja studiovelhoja. Tunnel Of Love on hieno “soolo”-levy ja ennakko-odotusten vastaisesti se menestyi sangen hyvin.

Biisin takaa: Left to my own devices
Maksisinkun historia
Kasari Klässiks