
Tv-sarjassa Dallas kaksi näyttelijää ja kaksi hahmoa olivat ylitse muiden. J.R. Ewing ja Cliff Barnes olivat ainoat, joiden hahmo eli koko 13-vuotisen tuotannon ajan. Clifford Barnesia näytteli Ken Kercheval.
Ken aloitti uransa Broadwaylla, kuten niin monet muutkin amerikkalaiset näyttelijät. Telkkarisarjaan hänet pestattiin näyttelemään Ray Krebbsia eli Southforkin tilan työnjohtajaa. Lopullisessa paikkajaossa Kercheval sai Cliffin roolin, kuten hyvin tiedämme.
Mielenkiintoinen Barnes
Cliff Barnes oli korkean moraalin lakimies ja byrokraatti, joka halusi taistella vääryyttä ja korruptiota vastaan. Henkilökuvana hän oli hauras, jopa pehmyt, mutta esitti kovaa kundia. Cliffin esikuvana on pidetty Robert Kennedyä. Cliff Barnes oli ehdokkaana jopa kongressin vaaleissa. Virkamiehestä kehkeytyi kuitenkin hiljalleen myös liikemies ja “öljymies”.
Cliff ei aina ollut kovin tahdikas tekemisissään eikä varsinkaan sanomisissaan. Tämän vuoksi hän poltteli siltoja takanaan eikä onnistunut naissuhteissaan juuri koskaan. Halu edetä uralla eteenpäin vei häntä myös epäonnistumisiin. Moni ei ehkä enää muista, mutta Barnes yritti itsemurhaa. Syinä hänellä oli äitinsä kuolema, johon hän oli epäsuorasti myös syypää ja Sue Ellenin meneminen toisen kerran naimisiin J.R.:n kanssa.
Voiko Larry Hagmania ylittää
Koko sarjan aikana Cliff menestyi ja hävisi kaiken. Vuorotellen. Ken Kerchevalin tapa näytellä hahmoa oli mitä mainoin. Uskallan sanoa, että Ken oli sarjan paras näyttelijä. Edes Larry Hagman ei ollut niin hyvä, mutta J.R. Ewingin hahmo tottakai on ylitse muiden. Vieläkin.
Dallasin lisäksi Ken on esiintynyt Suomessakin tutuissa sarjoissa kuten LA Law ja Teho-osasto.
Sokerina tukholmalaisen baarin verkkosivut. Nyt tiedän mihin suuntaan seuraavalla Ruotsin retkelläni: cliff.se