
Depeche Moden tunnetuin kappale Enjoy the Silence oli alunperin tarkoitettu balladiksi.
Vuonna 1989 bändin laulunkirjoittaja Martin L Gore toi äänitysstudiolle nipun demonauhoja, joista yksi oli otsikon mukainen biisi. Jalostusvaiheessa tuottaja Flood (oik. Mark Ellis) ja bändiä edustanut Alan Wilder keksivät, että nostetaampa biisin tempoa ja laitetaan rumpukone taustaksi säksättämään.
Enjoy The Silence oli toinen sinkkulohkaisu Violator-albumilta, joka on DM:n menestynein pitkäsoitto. Se ensimmäinen sinkku oli tietysti Personal Jesus.
Enjoy The Silence julkaistiin myös kasetti- ja cd-sinkkuna. Britannian sinkkulistalla se ylsi sijalle kuusi, Yhdysvaltojen Billboard-listalla kahdeksanneksi ja Suomessa kolmanneksi.
Musiikkivideo
Virallisen videon ohjasi hollantilainen Anton Corbijn, joka oli nyt neljättä vuottaan yhtyeen “viides jäsen” vastaten visuaalisesta ilmeestä. Antonilla oli ajatus, että Dave olisi kuningas ja hänellä olisi mukanaan rantatuoli. Tämän ajatuksen taustalla oli Pikku Prinssi -satukirja.
“No onpas typerä idea” oli bändin ensimmäinen reaktio. Corbijn oli kuitenkin jo niin luotettava heppu, että idea meni läpi - varsinkin kuin muiden bändin jäsenten kuvaukset olivat nopeasti suoritettavissa. Laulaja Dave Gahan teki kuitenkin isoimman työn. Kuningas-Dave talsii niin Skotlannin ylängöillä kuin Portugalissa Algarven rannalla ja Sveitsin alpeilla. Välillä todella jäätävissä olosuhteissa.
Biisistä on olemassa myös promovideo, jonka teki Ranskan telkkari omaan ohjelmaansa. Tässä versiossa bändi soittaa biisin World Trade Centerin eteläisen tornin katolla.
Maxisinkun kääntöpuoli
Lukuisten maksi- ja cd-sinkkujulkaisuiden ohessa on “Sibeling”-niminen teos. Se on Martin Goren huomionosoitus suomalaiselle säveltäjälle nimeltä Jean Sibelius.