BLOGIARKISTO

Auttamisen iloa

05.08.2018

Bananaraman menestynein kappale tehtiin Nenäpäivää varten

Uutta nousua elävä Bananarama on esiintynyt livenä kohta vuoden päivät alkuperäiskokoonpanossaan. Huhut kiertävät, että uutta materiaalia olisi ehkä luvassa. Palataan ajassa kuitenkin 80-luvulle.

Tyttötrio on saarivaltakunnan tunnetuimpia esiintyjiä. Aikojen saatossa Britannian virallisella sinkkulistalla Bantskuilla on peräti 30 kappaletta. Yksi suosituimmista* oli yllättäen Nenäpäivää varten tehty julkaisu. Beatles-cover “Help” tehtiin yhteistyössä tunnettujen naiskoomikoiden Dawn French, Jennifer Saunders ja Kathy Burken kanssa. Tuosta triosta käytettiin artistinimeä Lananeeneenoonoo. Se parodioi tietysti Bantskuja itsejään. Hyväntekeväisyyssinglen tuotti tottakai Stock-Aitken-Waterman ja se ylsi helmikuussa vuonna 1989 sijalle kolme.

Ollakseen hyväntekeväisyyssingle, niin britit vaan taitavat huumorin. Biisihän on varsin loistava tekele vaikka se ja siihen tehty musavideo ovat kieli poskessa tehtyä.

* = Bananaraman kaksi muuta kolmossijaa kuuluvat kappaleille Robert De Niro’s Waiting (1984) ja Love In The First Degree (1987)   

Bransonin pelastusoperaatio
Nuo oudot ajan herrat
Kasari Klässiks