
80-luvulla tenniksen ykköspelaaja oli Ivan Lendl. Kaikkiaan heitä oli vain viisi.
Palautetaan mieliimme 80-luvun ATP-tilaston mukaan kaikki 80-luvulla olleet ykköspelaajat. Ammattimaisten tenniin pelaajien järjestö ATP siis julkaisi viikoittain (vuodesta 1973 alkaen) listauksen pelaajien järjestyksestä perustuen heidän menestymiseen eri turnauksissa aina viimeisen 12 kuukauden ajalla.
1980-luvulle tultaessa ATP:n ykköspaikalla olivat Björn Borg ja John McEnroe.
Nämä kaksi vellosta jakoivat ykköspaikkaa kaksi ja 2/3 vuotta, kunnes Jimmy Connors syyskuun puolivälissä vuonna 1982 nousi kärkipaikalle. Siitä alkoikin uusi kausi, sillä McEnroe ja Connors vuorottelivat kärjessä aina 1983 helmikuulle saakka. Silloin estradille nousi tsekkoslovakialainen Ivan Lendl. Vielä 22-vuotias Ivan piti ykköstilaa hallussaan 11 viikkoa. Kesäkaudella -83 ”Jimbo” palasi takaisin ja jälleen vuorotteli korkeimmalla tilalla McEnroen kanssa.
Tämän jälkeen Jimbon aika oli ohi, sillä Iivana ja Mac hallitsivat tennistä seuraavan viiden vuoden ajan.
Ruotsalaiset pudottivat Iivanan
Ivan Lendl piti ATP-listan ykköstilaa hallussaan 157 viikkoa putkeen (9.9.85 - 11.9.88) kunnes ruotsalainen Mats Wilander hänet sieltä syrjäytti. Lendl kyllä palasi ykköspaikalle alkuvuonna -89. Kultaisen kymmenluvun viimeinen tennisykkönen oli Ivan Lendl. Kaikkiaan hän piti ykköstilaa hallussaan 270 viikkoa.
Kun vuosikymmen oli vaihtunut, niin elokuun puolivälissä -90 maailman ykköspelaajaksi nousi Stefan Edberg (SWE).