Tiivis kertomus kaksitoistatuumaisen singlen synnystä

Maxisingle (12”, 12-inch, maksi) syntyi diskojukkien tarpeeseen Yhdysvalloissa 1970-luvun puolivälissä. Aiemmin DJ:t joutuivat pyörittämään levylautasillaan pieniä seiskatuumaisia lättyjä ja joskus niiden b-puolella oli samaisesta biisistä tehty dub/instrumentaaliversio. Saadakseen hieman potkua pelkkään jukeboksimaiseen soitantaan, tiskijukat miksasivat näitä versioita yhteen ja lomittain. Eli levylautasilla oli kaksi tai kolme samaa sinkkua eri dekeissä. Sellainen on aikamoinen ja hikinen iltapuhde vetää kolme neljä tuntia putkeen ilman taukoja. The Gallery-diskon omistaja ja Dj Nicky Siano oli tässä lajissa uranuurtaja. Myös Frankie Knuckles soitti siellä levyjä.

Yksittäisiä maxisinkkuja julkaistiin kokeiluluontoisesti jo 70-luvun alussa. Niitä yritettiin kaupata niin kuluttajille ja tiskijukille. Painokset olivat tietysti hyvin pieniä, koska levy-yhtiöt eivät halunneet ottaa suurta kaupallista riskiä uutta tuotetta markkinoidessaan.

Tom Moulton keksi jo aiemmin, että eri biisejä voidaan miksata ne yhteen ja äänittää yhdelle nauhalle. Aluksi hän teki niitä omissa oloissaan ja omaan tarpeeseen. Levy-yhtiön palveluksessa hän keksi ajatuksen uusiksi: tehdään biiseistä remiksattuja ja pitkiä versioita sekä laitetaan se joko 10- tai 12-tuumaiselle vinyylille. Koska alusta oli nyt pientä seiskatuumaista huomattavasti suurempi, niin levyjen uria voitiin laajentaa ja uriin saada enemmän tietoa. Tämä antoi äänelle paljon enemmän syvyyttä ja voimakkuutta, joten niitä pystyi ämyreistä soittamaan vielä kovemmalla äänellä kuin seiskatuumaisia.

Maxisinglen myötä yhden biisin kesto oli valmiiksi kuudesta kymmeneen minuuttiin, niin tiskijukat pystyivät käymään pienellä piipahduksella klubin takahuoneessa. Levy-yhtiöt teettivät nyt jo varsinaisia 12-tuumaisia sinkkuja, mutta vain tiskijukille jaettavaksi tai myytäväksi. Painosmäärät olivat edelleen pieniä. Vielä ei uskottu, että niitä voitaisiin ihan tavallisille kuluttajille saada myydyksi ja myynnillä katettua tuotantokuluja.

Salsoul Records teki uhkarohkean yrityksen. Double Exposure’n Ten Percent (1976) oli ensimmäinen kuluttajille suunnattu maksisingle ja erilainen kuin sen sinkkuversio. Casablanca-yhtiö teki samanlaisen kokeilun ja julkaisi Giorgio Moroderin ja Donna Summerin alunperin b-puolen biisiksi tarkoitetun I Feel Love (1977) venytettynä versiona ja omana 12-tuumaisena julkaisunaan.          

Kokeiluista rohkaistuneena levy-yhtiöt ottivat, kukin omaan tahtiinsa, maximaalisen mahdollisuuden tosissaan. Nyt voitaisiin myyntiä lisätä kun 7-tuumaisen lisäksi markkinoille puskettiin sen 12-tuumainen versio (noin kaksinkertaisella hinnalla).  Seiskan ja tusinaversion julkaiseminen juuri oikeaan aikaan toivon mukaan auttoi biisiä menestymään myyntitilastoissa totuttua pitempään. Menestys listoilla poiki taas esiintymisiä telkkariohjelmiin ja pysymään lehtien otsikoissa.

Jänskää triviaa

Factory Records julkaisi New Orderin Blue Monday’n (aluksi) vain maksisinglenä. Se onkin maailman myydyin maxisinkku tänä päivänä ja sellaisena myös pysyy.

ZTT julkaisi Frankie Goes To Hollywoodin Two Tribes -biisistä kolme erilaista maksisinkkua ja yhden kasettisinglen. Biisi vietti Brittien sinkkulistan kärjessä käsittämättömät yhdeksän viikkoa putkeen. 

J.R. Ewing ammuttiin vahingossa