Vaikkei aikalaiset sitä täysin ymmärtäneet, niin Frankie Goes To Hollywood yhdisteli eri teemojen ominaisuuksia röyhkeästi ja uskaliaasti oman brändin luomiseksi. Astukaamme sisälle Huvikumpuun.
FGTH:n esikoisalbumi Welcome To The PleasureDome on kaikilla mittareilla mitattuna todella kummallinen tuotos. Frankien suosio oli sissimarkkinoinnin, musiikin jalostamisen teknisen kehityksen, innokkaiden tuusailijoiden, asenneilmaston ja sosiaalisen tilauksen tuottama menestystarina. Pleasuredome –albumi kuvastaa parhaiten tuottaja Trevor Hornin ja ex-toimittaja, markkinointiguru Paul Morleyn vapaata ajattelua mitä levy-yhtiönsä ZTT haluaa tehdä.
Tehdään siitä tupla
Paul Morley kertoo: ”Puhelinkeskustelujen yhteydessä tuli puheeksi että tehdäänkö siitä tupla-albumi. Ajatus kiehtoi vaikka se aluksi tuntui kovin vieraalta ja omituiselta idealta. Materiaalia ei ollut tarpeeksi joten miten levy saataisiin täytettyä. Tuplaälpy ajatuksena taasen houkutti, koska sellaiseen ei ollut popyhtyeen lp:nä totuttu - vain vakavasti otettavat artistit (Yes, Bob Dylan, jne) tekivät sellaisia.”
Markkinointi
Levy-yhtiölle nyt jo tyypilliseen tapaan esikoisalbumia markkinoitiin voimakkaasti. Pleasuredomen ennakkotilauksia tehtiin huikeat 1,1 miljoonaa kappaletta pelkästään sumujen saarella. Telkkarimainokseen ostettiin ikoninen toimittaja David Frost 5000 punnalla ja Paul Morley halusi laittaa hänen suuhunsa Frostille legendaariset sanat: Hello, Good Evening and Welcome…. to the Pleasuredome“!
Älppärin sisältö
Perinteinen tuplavinyyli sisältää siis neljä eri puolta. Nämä normaalisti A, B, C ja D –puolet oli nimetty hieman nokkelammin: F, G, T ja H. Albumin avausraita on koko F-puolen kokoinen teos, eli nimikappale Welcome To The Pleasuredome. Avausbiisi on nimetty kuitenkin muka kolmeksi erillisiksi biiseiksi. Kestoa tuolla teoksella on progerockimaisesti liki 15 minuuttia.
G-puolelta löytyy silloin jo tuttu hittikimara: Relax (lyhyt versio), War (pitkä versio) ja Two Tribes (tosi lyhyt versio). Kakkospuoli päättyy prinssi Charles –imitointiin, jossa Chris Barrie pohtii orgasmia. Chris vastasi War-biisin Ronald Reagan -imitoinnista ja esiintyipä hän Reaganina Two Tribes –musiikkivideossa.
Kolmospuolella kuultiin jo uutta, ennen julkaisematonta(kin) materiaalia. T-puoli on pyhitetty cover-biiseille, kuten Ferry Across The Mersey (Gerry and The Pacemakers) ja Springsteenin Born To Run. Yksi oma biisi, Wish, päätti cover-osion.
Nelospuoli täytettiin hienoilla omilla biiseillä, joita olisi voinut myöhemmin lypsää remixien muodossa lisää. Älppärin viimeisenä kappaleena oli arvoisellaan paikalla yhtyeen kolmas singlejulkaisu The Power Of Love.
Tekeminen
LP:n tekeminen kesti kauan. Holly Johnsonin ja ZTT:n välisestä oikeudenkäynnistä paljastuneiden tietojen mukaan levyä tehtiin yli kolme kuukautta ja rahaa käytettiin surutta. Toimintamalli on, ja siitä tuli, Trevorin tavaramerkki ja riippakivi. Taiteen tekeminen vaati aikaa ja sen mahdollisti se tosiseikka, että käytössä oli Trevorin oma studio ja levy-yhtiö. Budjetin vartijana oli hänen vaimonsa, nyt jo edesmennyt, Jill Sinclair. Niin, tuo vartijatar teki levytyssopimukset artistien kanssa ja se on ihan oma tarinansa. Lyhyesti mainittakoon nyt, että ”artisti maksaa”. Tuotanto- ja markkinointikulut perittiin bändiltä itseltään tulevista, sangen nirkoisista, rojalteista.
Soittiko Frankie levyillään vai ei? Tätä kysymystä on jauhettu jo ammoisista ajoista lähtien. KasariKlässiks paljastaa vastauksen: Kyllä ja ei. Riippuu siitä, mitä asialla tarkoitetaan. Trevor Hornilla oli oma musiikkiarmeijansa loihtimaan (soittamaan) ääniä, hienot tekniset laitteet miten ääntä muokataan jne. Biisit ja asenne tuli yhtyeeltä itseltään, Trevor muokkasi prosesseissaan niistä mieleisen kollaasin.
Myöhempien aikojen Huvikummut
Pleasuredomesta tehtiin muutama kuukausi myöhemmin cd-versio, joka sisällöllisesti poikkeaa hieman alkuperäisestä vinyyliversiosta. Muutamien raitojen pituuksia muutettiin ja T-puolen ”Ferry” korvattiin Frankien omalla ”Happy hi”-biisillä. 2000-luvulla älppäristä tehtiin muutamia ”superhyper-deluxe”-painoksia, joissa alkuperäisen tarjonnan lisäksi oli ympätty mukaan demoversioita ja äänityssessioissa ylijääneitä biisejä.