Popin kuningatar julkaisi loistavan remix-albumin vuonna 1987.
Madonna halusi olla ajan hermolla ja sai levy-yhtiöltään luvan julkaista remix-albumin, joka koostui hänen aiemmista kappaleistaan. Musiikkimarkkinoilla remix-LP oli tuolloin tuore konsepti ja niitä julkaistiin verrattain vähän.
Taustaa
Madonna ei ollut tyytyväinen siihen kuinka hänen kappaleitaan oltiin aiemmin remixattu maksisinkuiksi. Niinpä hän sai Warner Bros -yhtiöltä vapaat kädet työstää ”You can dance” -älpyn valitsemillaan henkilöillä. Järjestely sopi levy-yhtiölle erinomaisesti, sillä nyt ei tarvitsisi käyttää kallista studioaikaa uusien biisien äänittämiseen ym ja silti saisivat uutta Madonna-myytävää markkinoille ilman omaa panostusta.
Jellybean kaveriksi
Madonna valitsi ystävänsä John ”Jellybean” Benitezin työkaverikseen. Toisena aisaparina Madonnalla oli edellisen True Blue -pitkäsoiton tuottaja Patrick Leonard. Tämä sakki valitsi uuden remix-älpeen sisällön Madonnan itsensä toimiessa ylituomattarena ja tuottajana. Remixejä pääsi työstämään myös itse mixausvelho eli Shep Pettibone; Madonnan vahtiessa vieressä.
You Can Dance -lp sisälsi jopa yhden uuden kappaleen - tietysti. Se oli ylijäämää True Blue -albumilta ja nimeltään Spotlight. Biisi sai kunnian olla aloitusraitana. Spotlight julkaistiin sinkkuna, mutta vain Japanissa. Erikoinen valinta sikäli, mutta nykyään se on tietysti keräilyharvinaisuus.
You Can Dance sisältää seuraavat kappaleet
- Spotlight
- Holiday
- Everybody
- Physical Attraction
- Over and Over
- Into the Groove
- Where’s the Party
Levyn nimi on poimittu Into the Groove -biisistä. Kasetti- ja cd-versioissa on bonus-raitoja dub-versioina. You Can Dance on maailman toiseksi myydyin remix-LP. Ykkössija on Michael Jacksonilla Blood on the Dancefloor:lla.