BLOGIARKISTO

Katutappelun vuodet

13.05.2018

Toukokuussa 1989 skottiyhtye Simple Minds otti kantaa

Bändin kahdeksas studioalbumi julkaistiin keväällä 1989. Tuottajina Street Fighting Years -pitkäsoitolla olivat Trevor Horn ja Stephen Lipson.  Ehkä siksi se on erikuuloinen kuin aiemmat albumit, mutta tietty tyyli säilyy.

Soundivallit

Stadionkokoiseksi kasvaneen Simple Mindsin uudet sävelet saivat uutta huudatusta ja päivitystä Trevorin käsissä. Albumin piisit ovat kaikki loisteliaita, ja livevedoissa yleisön kädet nousevat takuuvarmasti ilmaan. Sävellyksistä vastasivat SM-ydinpoppoo, eli Jim Kerr, Charlie Burchill ja Mick MacNeil.   

Mielenkiintoisia ovat tietyt viitteet kelttiläiseen musisointiin säkkipillienkin soidessa.

Levyä työstettiin vuosi

Trevor Horn-maiseen tapaan levyn teko kesti kauan eli noin vuoden päivät. Salamointiakin se sisälsi, sillä Trevor ei ollut ihan tyytyväinen bändin rumpalin Mel Gaynorin paukutukseen ja alensi hänet vain sessiomuusikoksi. Horn palkkasi Peter Gabriel’n leiristä Manu Katché’n ja Police’sta Stewart Copelandin kannuja kilistelemään.  Joitain basso-osuuksia soittaa toinen tuottaja eli Stephen Lipson.

Bändin yksi idoli, Lou Reed, pääsee ääneen “This is Your land” -kappaleessa. 

Poliittisempi levy

Street Fighting Years on mustempi kuin aiemmat skottiyhtyeen levyt. Poliittinen kantaaottavuus on läsnä. Sinkkujulkaisu Belfast Child ylsi Britannian sinkkulistan ykköseksi.

- Jokainen biisi tuntuu kertovan jostain konfliktista, kuvaa ajan kaaosta, taistelusta yrittää selvitä hirmumyrskyn keskellä, sanoi Jim Kerr.

Levyllä kuullaan Peter Gabrielin kirjoittama “Biko” ja etelä-afrikkalaista sanomaa allekirjoittaa lisäksi  “Mandela Day”.

 

Taustalta esiin, Paul Rutherford
Hittitehdas
Kasari Klässiks