
KK-Kinmo on kuunnellut xPropagandan levyä nyt moneen kertaan. Hän sai KK-veli Jussilta tehtävän, että kirjoita siitä arvio Kasari Klässiks -sivustolle.
Aivan aluksi
Sain kuulla tuottaja Stephen Lipsonilta vuoden alussa uutisen, että hän ja alkuperäisen Propagandan laulajat Claudia Brücken ja Suzanne Freytag ovat työstämässä uutta materiaalia, ”kenties pitkäsoitollisen verran”. No tämähän oli shokkiuutinen minulle. Lipson tuotti vuonna 1985 alkuperäisen Propaganda-albumin ”Secret wish” lähes kokonaan.
Jahka tuo pitkäsoitto tuli kevään aikana Universal/ZTT:ssa ennakkomyyntiin, niin tilasin sieltä itselleni yhden niistä deluxe-versioista. Saamani versio pitää sisällään bonusraitoja ja mainittujen nimien nimmarit. Eikä ollut halpa ostos, kiitos vain Brexit.
Toiseksi alustukseksi
Vaikka kolme muuta nimeä kuuluvat siihen aitoon ja ensimmäiseen (länsi)saksalaiseen Propagandaan, niin kaartista puuttuvat Ralf Dörper, Andreas Thein ja Michael Mertens. Juridisesti huolellisesti nimetty xPropaganda ei ole sitä alkuperäistä Propagandaa, jonka industrial-soundiin aikoinaan ihastuin ja rakastuin. Se oli silloin ja tämä on nyt.
Heart Is Strange
Albumilta maistiaiseksi lohkaistu ”Don’t (you mess with me)” oli jo kiinnostava. Ahaa, tällaista.. videossa esiintyvät Claudia ja Suzanne. Kitaraa soittaa Stephen Lipson. Biisi on hyvä. Mielenkiintoista.
Kun sain kuunnella koko pitkäsoiton läpi, niin kyllähän on aika hieno teos. Albumi on tasavahva ja se sisältää kestäviä biisejä. Soundipolitiikka lienee täysin Lipsonin keksimää. Se on hienoa, tyylikästä, ohjelmoitua mutta sisältää oikeitakin soittimia. Väkisin tulee mieleen vuoden 1988 yhtä tyylikäs Brücken &Thomas Leer:in ACT-kollaboraatio.
Albumin kaikki biisit ovat hyviä. Ei, nämä eivät ole hittikappaleita ei. Nämä ovat fanipohjalle tehtyjä hienoja teoksia. Arvatenkin muusikot voisivat olla samaa mieltä. Taidolla ja pieteetillä rakennettuja teoksia kaikki. Löytäähän fani sieltä karkkeja, kuten kivat saksalaiset lauseet, kitaran ja studiovelhon loihtimat vallit kyllä.
Julkaisun kansitaidekin noudattaa muinaista ZTT-tyyliä. Halvemmalla voisi tehdä, mutta siihen ei sorruttu. Taas lisäpojot meikältä.
Tätä ei tosiaan radiossa kuule eikä näitä siellä soiteta. Paitsi ehkä KasariKlässiks-ohjelmassa kuriositeettina. xPropagandan levyn krediiteissä mainitaan lisäksi nimet Trevor Horn ja Paul Morley. Sekin itseäni lämmittää.
Heart is strange -älpyä pitää kuunnella yksin. Autossa tai omissa oloissa kotona - ja lujaa. On hyvä kuunneltava tämä vaikka ennakko-odotuksiini nähden en paljon toivoa antanut. Onneksi yllätyin ja voin tästä teillekin kirjoittaa.