mennessä Kinmo | 23.06.2019 | Blogit, Business, Levyt ja albumit, Musiikkiteollisuus, Musiikkivideot, Radio
Depeche Moden tunnetuin kappale Enjoy the Silence oli alunperin tarkoitettu balladiksi. Vuonna 1989 bändin laulunkirjoittaja Martin L Gore toi äänitysstudiolle nipun demonauhoja, joista yksi oli otsikon mukainen biisi. Jalostusvaiheessa tuottaja Flood (oik. Mark Ellis) ja bändiä edustanut Alan Wilder keksivät, että nostetaampa biisin tempoa ja laitetaan rumpukone taustaksi säksättämään. Enjoy The Silence oli toinen sinkkulohkaisu Violator-albumilta, joka on DM:n menestynein pitkäsoitto. Se ensimmäinen sinkku oli tietysti Personal Jesus. Enjoy The Silence julkaistiin myös kasetti- ja cd-sinkkuna. Britannian sinkkulistalla se ylsi sijalle kuusi, Yhdysvaltojen Billboard-listalla kahdeksanneksi ja Suomessa kolmanneksi. Musiikkivideo Virallisen videon ohjasi hollantilainen Anton Corbijn, joka oli nyt neljättä vuottaan yhtyeen “viides jäsen” vastaten visuaalisesta ilmeestä. Antonilla oli ajatus, että Dave olisi kuningas ja hänellä olisi mukanaan rantatuoli. Tämän ajatuksen taustalla oli Pikku Prinssi -satukirja. “No onpas typerä idea” oli bändin ensimmäinen reaktio. Corbijn oli kuitenkin jo niin luotettava heppu, että idea meni läpi - varsinkin kuin muiden bändin jäsenten kuvaukset olivat nopeasti suoritettavissa. Laulaja Dave Gahan teki kuitenkin isoimman työn. Kuningas-Dave talsii niin Skotlannin ylängöillä kuin Portugalissa Algarven rannalla ja Sveitsin alpeilla. Välillä todella jäätävissä olosuhteissa. Biisistä on olemassa myös promovideo, jonka teki Ranskan telkkari omaan ohjelmaansa. Tässä versiossa bändi soittaa biisin World Trade Centerin eteläisen tornin katolla. Maxisinkun kääntöpuoli Lukuisten maksi- ja cd-sinkkujulkaisuiden ohessa on “Sibeling”-niminen teos. Se on Martin Goren huomionosoitus suomalaiselle säveltäjälle nimeltä Jean...
mennessä Kinmo | 09.05.2019 | Blogit, Business, Levyt ja albumit, Musiikkiteollisuus, Musiikkivideot, Radio
Tears For Fearsin tutuin kappale sai inspiraation monista elementeistä Kahdeksankymmentäluku oli Tears For Fearsille jatkuvan menestyksen aikaa. Brittibändin (tai duon) ensimmäinen LP The Hurting menestyi vallan mainiosti jopa kansainvälisillä markkinoilla. Se antoi Roland Orzabalille ja Curt Smithille uskoa jatkaa valitsemallaan tiellä. Kakkosalbumi Songs from the big chair olikin jo jättimenestys. Kertakaikkisen upealta albumilta julkaistiin viisi singleä (ja kuudes vain Amerikan markkinoille). Everybody wants go to war Roland on kertonut, että biisin rytmi ja rummut saivat inspiraation Simple Mindsin biisistä “Waterfront”. Yhteys onkin ilmiselvä. Tekstejä kirjoittaessaan hän tiesi, että siinä pitäisi olla “everybody jotain” ja työnimeksi syntyi tuossa väliotsikossa oleva versio. Kannattaa muistaa, että juuri tuolloin (1984-85) menestyneitä hittejä olivat sodanpelkoiset biisit kuten Alphavillen Forever young, Nenan 99 Lufballoons ja Frankie Goes To Hollywoodin Two Tribes. Biisin otsikkoa kuitenkin haluttiin vähän muuttaa sävyisemmäksi ja lopullinen versio poimittiin The Clashin biisistä Charlie don’t surf. Kappale on varsin tarttuva ja melodinen vaikka sen sanoma on raadollinen. Sehän kertoo vallan halusta, sodasta sen tuomasta kurjuudesta. Amerikan valloitus TFF menestyi Pohjois-Amerikassa vallan sensaatiomaisesti. Everybody oli yhtyeen ensimmäinen ykköshitti Billboard-listalla ja niin ikään Big chair -albumi nousi piikkipaikalle. Tuolloin monet brittiyhtyeet menestyivät sangen hyvin periaatteessa vaikeilla uuden mantereen markkinoilla. Kikka oli lopulta aika yksinkertainen. Levy-yhtiöt nimesivät julkaisun genreksi “rock”, joten se kelpasi sitä myöten kaikille radio-asemien soittolistoille(*). Briteissä kun TFF esitti “new wavea”. Triviaa - Rolandin piti olla Raoul. Rolandin vanhemmat aikoivat kastaa pikkupojan Espanja-vivahteisesti Raouliksi, mutta valitsivat englantilaisemman muodon. Roland nimesi esikoispoikansa Raouliksi. - Songs from the big chair -nimi tulee tv-leffasta Sybil, jossa mielenterveyspotilas istuu isolla tuolilla kertomassa lääkärilleen tuntemuksistaan. - BBC asetti biisin esityskieltoon Persianlahden sodan aikana, koska kappaleen teema...
mennessä Kinmo | 17.01.2019 | Blogit, Levyt ja albumit, Musiikkiteollisuus, Musiikkivideot
Bananarama oli tyttöenergiaa mitä suurimmassa määrin. Paitsi silloin termi ei ollut vielä olemassa. KasariKlässiks nostaa nyt pari juttua pöydälle mitä joskus tapahtui. Venus Bantskut änkeytyivät Pete Watermanin hoiviin ja vaativat, että tehdään uudestaan biisi nimeltään Venus. Sehän oli Shocking Bluen mestariteos vuodelta 1969. Pete oli vähän hämillään, että miksi ihmeessä tällainen RnB-biisi nyt pitäisi SAW:n tuottaa. Eka versio toki äänitettiin, ja tyttötrio ihmetteli lopputulosta: “Eihän tämä kuulosta yhtään Dead Or Alive:lta”. Vasta nyt Pete Waterman oivalsi mitä trio tarkoittaa.. samantien se mixattiin (=tehtiin) uudestaan. Siitähän tuli maailmanlaajuinen hitti yltäen jopa USA:n Billboard-listan kärkeen. Biisiin tehty video sai jopa Watermanin hikoilemaan.. video oli vihjailevaa seksiä jos mikä. Viime yönä näin unta Watermanin neroudesta kertoo esimerkiksi se, että hän sattui jutustelemaan yhden Banskun, eli Siobhan Faheyn, kanssa. Siobhan kertoi nähneensä viime yönä unta, jossa hän oli lukittu selliin.. “Jumankek hei”, ajatteli Pete mielessään. Tuosta tehdään hitti.. Näin syntyi kappale nimeltään Love in the first degree. Siobhan pois, Jackie tilalle Toisen SAW/Banana-älpyn aikoina Pete Watermanin ja Faheyn välille syntyi kitkaa. Siobhan halusi että Bananan levyt olisivat aina hieman erilaisempia kuin aiemmat, mutta Pete palautti tytön maan pinnalle: “Ei bisnes toimi niin, te olette vain tuote”. Siobhan lähti bändistä ja jatkoi uuden miehensä, Dave Stewartin, kanssa Shakespeare’s Sisterissä. Bananaraman kaksi muuta jäsentä, Keren ja Sarah, palkkasivat uuden tytön kuoroon eli Jackie O’Sullivanin. Hänellä ei ollut määräysvaltaa taiteelliseen suuntaan, kunhan on vaan mukana. Hänelle maksettiin kuukausipalkkaa...
mennessä Kinmo | 17.01.2019 | Blogit, Levyt ja albumit, Musiikkiteollisuus, Musiikkivideot
Vuonna 1984 The Clash-kitaristi Mick Jones perusti yhtyeen nimeltään Big Audio Dynamite. Kanssaperustajana hänellä oli filmi- ja video-ohjaaja Don Letts. Jones ja Letts haalivat ympärilleen muutamia muusikoita muodostaen ihan oikean yhtyeen. Medianäkyvyyttä yhtye sai aluksi oikeastaan vain sen takia, että kyse oli entisen The Clash-kitaristin uusi projekti. Big Audio Dynamiten valitsema musiikkilaji oli jotain varsin erikoista. Minun on vieläkin vaikea sijoittaa BAD johonkin tuttuun ja turvalliseen kategoriaan. Peruskomppia voisi ajatella ihan vaan rokkina, mutta siihen on ympätty jos jonkinlaista äänimaailmaa sekaan. On perusteltua pohtia kuulostaisiko The Clash tältä jos yhtye olisi vielä jatkanut. Samplet ja koneet Yhtyeen musisoinnissa käytetään jo paljon syntsaa, kosketinsoitantaa ja sampleja. Kyse on ihan niistä ensimmäisistä kerroista, kun sample-tekniikka astui levyntekoon mukaan. BAD-biisien lainapalaset oli pöllitty pääosin elokuvista - ja lähinnä Sergio Leonen spagetti-westerneistä. Aluksi musa saattaa uuden kuulijan korvaan kuulostaa sekametelisopalta, mutta uskoakseni myös kiehtoo. Yksinkertaisia radioiskelmiä ne eivät ainakaan ole. Yhtyeen menestynein kappale on E=MC², joka ylsi Britannian sinkkulistan sijalle 11 vuonna 1986. Ysärillä BAD muuttui Alkuperäinen Big Audio Dynamite teki vuosikymmen loppupuoliskolla neljä ihan hyvää älppäriä. Mick Jones kuitenkin vaihtoi kentällisen toiseen ja jatkoi Big Audio Dynamite II -nimellä, jossa mukana oli mm. Sigue Sigue Sputnikin rumpali Chris Kavanagh. Miehistöä vaihdettiin vielä muutamaan otteeseen 90-luvun kuluessa. (klikkaa tätä) Sokerina musiikkivideo, jossa poliiseina esiintyvät The Clashin entiset jäsenet Joe Strummer ja Paul Simenon. Ponnahtaapa esiin itse John...
