Biisi, joka melkein jäi levyttämättä.

Teinielokuvaan The Breakfast Club tarvittiin musiikkia. Tehtävä oli annettu Keith Forseylle, joka aiemmin oli kirjoittanut elokuvamusiikkia esimerkiksi Beverly Hills Cop kakkoseen (Shakedown) ja biisin Flashdance, What a feeling. Keith kirjoitti laulun nimeltään Don’t You (Forget About Me) yhdessä Nina Hagen -bändin Steve Schiffin kanssa.

Forsey oli tarjonnut biisiä jo Bryan Ferrylle ja Billy Idolille, mutta molemmat olivat levyttämisestä kieltäytyneet. Keith, jolla oli kytköksiä aiemmin mm. Boney M:ään ja Giorgio Moroderiin, oli myös suuri Simple Minds -fani. Skottiyhtye oli saavuttanut saarivaltiossa jonkinlaista suosiota sangen omaperäisellä rockillaan.

Lounaalla

Keith Forsey ja Simple Mindsin etumies Jim Kerr kävivät yhdessä lounaalla, jolloin Keith pyysi Simple Mindsia levyttämään tekeleensä. Jim kieltäytyi kunniasta, koska ei pitänyt demosta, eikä siitä, että biisi oli jonkun muun tekele. Lyriikatkin Kerriä arveluttivat. Liian pop-mainen biisi ei sopinut Simple Mindsin pirtaan, on Kerr paljastanut. Taivuttelu tuotti kuitenkin tulosta, ja siinä oli yhtenä kätyrinä mukana Jim Kerr:in silloinen vaimo Chrissie Hynde.

Täydellinen hitti

Simple Minds lopulta suostui biisin esittäjäksi ja siitä tuli valtava hitti ympäri maailman. Bändin ydinfanit eivät biisiä sulattaneet, koska se oli liian pop. Joka tapauksessa singlejulkaisu ylsi USA:n Billboard-listan ykköseksi ja Simple Mindsista tuli kertaheitolla maailmankuulu orkesteri.  Vuonna 2001 Billy Idol teki biisistä oman tulkinnan Greatest Hits -kokoelmalleen.

Triviaa

- Kaikkien SM-konserttien kohokohta eli ”La la la laa” -hoilaus oli biisissä mukana vain täytteenä, koska siihen kohtaan ei keksitty mitään järkevää sanoitusta.
- Biisin maksiversiossa on pitemmät suvantovaiheet ja rumpufillit. Väliosa kuullaan toistamiseen ja sen loppua (outro) on pidennetty.
- Biisi ei sisältynyt yhtyeen seuraavaan Once Upon A Time -älppäriin; jääden näin yhdeksi kummajaiseksi yhtyeen historiassa.

 

Sokerina Billy does Simple minds: 

Vuoden albumit
Biisin takaa: You Belong To The City