Biisin takaa: Tiikerinsilmä

Vuonna 1982 Sylvester Stallone käsikirjoitti, ohjasi ja pääosanäytteli Rocky-elokuvasarjan kolmannen osan. Siihen hän halusi hyvän biisin. Perusrehellistä aikuisrokkia tahkoava Survivor oli jäänyt Slyn mieleen. Elokuvaelämää suuremmaksi nimeksi kohonnut Stallone halusi Rocky Kolmoseen jonkun rytmisen biisin, vähän niinkuin yhtyeen aiemmin tekemän Poor Man’s Son, mutta iskevämmän. Syltty soitti Survivorin nokkamiehelle Jim Peterikille, että jeesaisitko tunnusbiisissä uutta elokuvaani varten. Aluksi Jim piti soittoa pilapuheluna, mutta uteliasuus voitti ja hän soitti Syltylle takaisin. Säveltämään Jim Peterik ja toinen laulunluoja Frankie Sullivan innostuivat heille annetusta projektista. Stallone lähetti miehille videokasetin elokuvastaan. Siinä oli jo Queenin Another one bites the dust “päälauluna”. Jim otti puhelun Slylle, “että tässähän on jo erinomainen kappale, mitä sitä vaihtamaan”. Sylvester vastasi, että “niin on, mutta en saa siihen heiltä julkaisuoikeuksia”.  Siis kitara käteen ja nuotteja näppäilemään. Biisin lyriikat syntyivät elokuvasta itsestään. Klassikkobiisi syntyi lopulta melko nopeasti. Vain sen nimi mietitytti ja tuntui aluksi liian ilmeiseltä. Vaihtoehtona oli “Survival”, koska se rimmaan sanan “rival” kanssa. No, eka idea kuitenkin voitti. Valtaisa menestys Niin tunnusbiisi kuin leffakin olivat maailmanlaajuisia menestyksiä. 80-luvulla elokuviin tehtiin paljon hyvää musiikkia, koska molemmat tuotteet markkinoivat toisiaan. Rocky III toi lipputuloja noin 270 miljoonaa dollaria. Eye of the tiger sai jopa Oscar-ehdokkuuden vuoden parhaaksi leffabiisiksi ja Grammy-ehdokkuuden vuoden paras biisi -kategoriassa. Klassikko oli syntynyt. Hauska trivia Jim Peterikin autotallissa on Lamborghini, jonka rekisteritunnus on EYE...

Police Squad!

Televisiohistorian merkittävin parodiasarja jäi kovin lyhyeksi.    Kahdeksankymmenluvun ensimmäisenä vuotena maailman menestykseen ylsi tulevan supertrion ensimmäinen parodialeffa nimeltään Airplane!. Supertrio David Zucker, Jim Abrahams ja Jerry Zucker (jäljempänä ZAZ) kirjoittivat ja ohjasivat tuon katastrofileffoja parodioineen menestyselokuvan. Telkkariin, ja sarja Airplane-menestyksen jälkeen ZAZ pohti, että voitaisko tehdä televisioon joku sarja. Käsikirjoitusta hiottiin, ja nyt esikuvia haettiin poliisi- ja dekkarisarjoista. Leslie Nielsen tuli kolmikolle tutuksi jo tuon leffan aikana ja häntä pyydettiin uuden sarjan päätähdeksi. Leslie suostui heti. Hän on myöntänyt, että hänellä ja ZAZ:lla on samankaltainen huumorintaju. ABC-kanava osti ensimmäisen tuotantokauden. Sarja sai nimekseen Police Squad!, ja USA:ssa se esitettiin vuonna 1982. Ostaja olisi halunnut sarjaan valmiiksi nauretun nauhan, mutta siihen ei ZAZ suostunut. Erittäin erikoinen sarja Police Squadista tekee erikoisen se, että siihen on turboahdettu huumoria joka puolelle. Teksteissä ja dialogeissa viljellään huumorin toiseksi alinta tasoa eli puujalkoja. Sen alapuolella on enää pieruhuumori. Katsoja saa jo ensimmäisestä kuvasta tuta mistä on kyse. “Police Quad! In Color” - julisti avaus. Värilähetyksiä oli telkkarissa nähty jo yli kymmenen vuoden ajan.  Jokaisessa sarjassa avauskrediiteissä esitellään tietysti päänäyttelijät, mutta heidän lisäksi sarjan vieraileva tähti. Tuo vieraileva tähti saa ikävä kyllä surmansa jo krediiteissä, joten häntä ei nähdäkään itse jaksossa lainkaan. “Vierailijoiksi” oli saatu mm. William Shatner, Lorne Greene ja William Conrad.     Vain kuusi jaksoa Jokaisella jaksolla on kaksi eri nimeä. Avauskrediittien ääni (narrator) kertoo eri nimen mikä ruudussa näkyy. Sarja jäi valitettavan lyhyeksi, vain kuuden jakson mittaiseksi. ABC kertoi lopettamisen syyksi sen, että “tätä ohjelmaa pitää katsoa, eikä siksi sovi amerikkalaisille”. Tuo pitää erinomaisen hyvin paikkansa, sillä ohjelmaa pitää todellakin katsoa löytääkseen kaiken siihen ympätyn huumorin. Ei siis voi vain syrjäsilmällä...

Tekstin takaa: The Hitler Rap

Mel Brooksin rap-biisi joutui Länsi-Saksassa pannaan Monien elokuvien käsikirjoittaja, ohjaaja ja näyttelijä Mel Brooks (oik. Melvin Kaminsky) kirjoitti vuonna 1983 elokuvan “Ollako vai ei olla - siinä leffa!”. Elokuva oli uusintaversio vuoden 1942 (lähes) samannimisestä leffasta. Tuota elokuvaa markkinoimaan tehtiin hittibiisi, jonka esitti ja tekstitti Mel Brooks itse. Moniosaajan tilannetajua alleviivaa se, että esittämistapa oli rap tai hip hop. Soundiksi valittiin niin ikään muodin mukainen elektrobiitti. Parodiabiisin sanoitus on siis Melin käsialaa. Mutta millaista! Biisi kertoo Saksan, Hitlerin ja natsien nousun ja tuhon. Alusta loppuun. Biisi on tosi kertomus, mutta esittämistapa on tottakai kieli poskessa tehtyä. Äärimmäisen nokkelaa lyriikkaa Brooks viljeleekin. Lyriikan poljento on parempaa kuin oikeissa räppibiiseissä. Huumorista huolimatta sinkku asetettiin pannaan Länsi-Saksassa. Liian kovaa heille vielä silloiseen aikaan. To Be Or Not To Be -biisiä ei kuulla itse leffassa lainkaan, mutta soundtrackille se pääsi. The Hitler Rap:pinä markkinoitu sinkku ylsi Britannian virallisella listalla peräti sijalle 12. Heil! Siegety Heil! Heil! Siegety Heil! Heil! Siegety Heil! (Heil myself!) Heil! Siegety Heil! Well, hi there, people! You know me! I used to run a little joint called Germany I was number one, the people’s choice And everybody listened to my mighty voice! My name is Adolf, I’m on the mike I’m gonna hip you to the story of the new Third Reich It all began down in Munich town And pretty soon, the word started gettin’ around So I said to Martin Bormann, I said, ”Hey Marty, why don’t we throw a little Nazi party?” So we had an election, well, kinda sorta And before you knew it, hello! New order! To all those mothers in the Fatherland, I...